Nuorempana kevät oli se pakollinen aika ennen parasta vuodenaikaa, kesää. Keväät keskittyi palautettaviin koulutöihin, kokeisiin lukuun, kesätöistä jännittämiseen - ja siihen kesän odotteluun.
Mutta vuosi vuodelta löydän itsestäni entistä suuremman kevään rakastajan. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan olin lomautettuna ja vieläkin muistelen kaiholla niitä päiviä, kun Buddyn ja Myyn kanssa ulkoiltiin tuntitolkulla aurinkoisina päivinä, leikittiin rannassa sulavalla järvenjäällä, kuunneltiin linnunlaulua, ihailtiin niemenkärjessä kosiomenojaan pitäviä lokkeja, istuttiin aurinkoisella kalliolla, katseltiin talvihorroksestaan herännyttä siiliä, vauhkoonnuttiin ekasta leskenlehdestä - puhkeavista hiirenkorvista puhumattakaan!
Tänä keväänä olen päässyt yhtä suureen kevätfiilikseen tuon oman pihan kautta. Voi mitä riemua herätti ensimmäiset maasta puhkeavat krookuksen alut. Ensimmäiset kasvit, joita olen tälle tontille omin käsin istuttanut! Ja joka päivä tulee uusia ilonaiheita: eilen sen aiheutti sitruunaperhonen sekä kolme nokkosperhosta. En varmaan koko viime kesän aikan nähnyt noin montaa perhosta, mitä eilen yhdellä kertaa!
Nyt onkin tullut monena aurinkoisena päivänä vietettyä tunti tolkulla pihalla, puita hakaten, haravoiden, lehtiä lukien, pihasuunnitelmia tehden. Puhuttiinkin jo, että mitä ihmettä me ennen tehtiin iltaisin rivitalossa asuessa, varmaan istuttiin sohvalla ja homehduttiin sisällä!
Koiratkin tuntuu välillä olevan ihan jo kyllästyneitä ulkoiluun. Toissa iltana oltiin ulkona nelisen tuntia, ensin tunti lenkillä ja sen jälkeen pihatöissä, niin loppuajasta Nokso jo yksinään istui ulko-ovella - tosin saattoi vaikuttaa asiaan käsillä ollut ruoka-aikakin :D.
Myy tuntuu olevan yhtä kevätpersoona kuin emäntänsäkin: se leikkii puroissa, nauttii auringosta, nuuskii kevättuulia, etsii loikoisan aurinkoisen makuupaikan itselleen pihalla ja kylläpä tuo eilen tutki krookoksen alkujakin yhtä innokkaan kuin minäkin. Oikein tarkasti haisteli joka alun :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti